Kesä ja riippumatto – pelkkä ajatus kuulostaa ihanalta yhdistelmältä. Onko jotain mukavampaa kuin loikoilu keinahtelevassa riippumatossa lämpimänä kesäpäivänä kun puhaltaa lempeä kesätuuli joka kuljettaa pilvenhattaroita sinisellä taivaalla? Rippumatto saa kertakaikkiaan aikaan seesteisen olotilan.
Riippumatto on vanha keksintö, jonka uskotaan olevan peräisin Maya-intiaaneilta Väli-Amerikasta. Espanjalaiset siirtolaiset Columbuksen myötä toivat riippumaton mukanaan Eurooppaan 1400-luvulla, ja sieltä se levisi muuallekin maailmaan. Laivastoissa, kuten Britannian Kuninkaallisessa laivastossa, riippumatot alkoivat yleistyä merimiesten käytössä 1500-luvun lopulla.
Tässä artikkelissa kerromme riippumatoista yleisesti ja jaamme samalla riippumattokokemuksia. Riippumatossa on mukava ottaa pienet päiväunet, lukea kirjaa tai vain olla. Se on aivan ihana tapa chillata, nollata ajatukset ja vaikkapa harrastaa aikamatkailua.
Riippumattoa voi kuitenkin käyttää monissa muissa ja eri yhteyksissä.
Ulkona teltassa nukkumisen vaihtoehtona on nukkua riippumatossa. Moni olettaa, että matossa asento on aivan kuten banaani. Asia onkin näin, mikäli roikutaan riippumaton suuntaisesti. Riippumatossa suositellaan olemaan hieman poikittain, ei samassa linjassa riippumaton kanssa. Tällä tavoin lepäilijälle tulee hieman enemmän tilaa ja myös mukavuus paranee.
Riippumaton parhaimpana asetuksena pidetään 30 asteen kulmaa kiinnityspisteissä. Tällöin asennon pitäisi olla parhaimmillaan. Liian kireällä tai löysällä oleva matto aiheuttaa epämukavan puristuksen olkapäihin. Lisäksi polvitaipeeseen saattaa kohdistua painetta, koska polvitaipeen alle jää tilaa eikä jalka pääse olemaan suorana. Tällöin alle voi laittaa vaikkapa takin, jotta paine häviää. Kokeilemalla löytää oman mukavuusalueen. Liian kireä riippumatto on myös kovan jännityksen alla, jolloin kantavuus laskee.

Riippumatto katoksella vai hyttysverkolla?
Teltassa nukkuessa kesällä on usein kuumaa ja hiostavaa. Telttaan voi mönkiä muurahaisia tai muita pieniä eläviä. Ahtaassa teltassa niiden metsästäminen voi olla haasteellista.
Riippumaton voi kiinnittää valitsemaansa paikkaan mieleisen maiseman äärelle. Raitis ilma helpottaa unen saamista ja kevyt keinahtelu kutsuu uneen. Riippumatolla on kuitenkin hyvä olla tiettyjä ominaisuuksia, jotta nukkuminen on tarpeeksi miellyttävää. Luonnossa lentelee ja mönkii jos jonkinlaisia pörriäisiä joita ei välttämättä unikaverikseen halua. Tähän löytyy ratkaisuna retki riippumatto hyttysverkolla joka siis on riippumatto jossa integroituna tai lisävarusteena hyttysverkko. Sateen sattuessa on ikävä nukkuessaan kastua ja ellei yöpymispaikkasi ole katoksen alla, on riippumatossa hyvä olla myös sadesuoja.
Yksin vai kaksin?
Eniten myytyjä ja yleisimpiä ovat yhden hengen riippumatot, mutta myynnissä on myös tuplamattoja. Tuplariippumatto riittää kahdelle tai yhdelle leveämpään oleiluun.
Retkikäyttöön tarkoitetut riippumatot ovat yleensä ohuesta ja kevyestä kankaasta valmistettuja, kuitenkin kestäviä tuotteita. Ne on helppo pakata rullaksi pieneen tilaan ja ovat kevyitä kantaa.
Mikä on sinun lähtökohtasi kun suunnittelet riippumaton ostoa?
Jokainen tavallaan, riippumattoon voi ottaa mukaan oman tyynyn ja peiton tai kuten yleensä retkikäytössä makuupussin. Varsinkin viileämmällä säällä maasta hohkaa viileää, joka voi tuntua selässä ikävältä. Riippumattoon voi alimmaiseksi virittää retkipatja. Samalla se hieman levittää riippumattoa ja tukee selkää. Joissain riippumatoissa on lämmöneristystä varten tuplapohja, toisin sanoen tasku makuualustaa varten. Perinteiseen kesäiseen lekotteluun on tarjolla hyvin erilaisia riippumattoja ja valinnanvaraa on runsaasti. Näissäkin yhden- ja kahden hengen käyttöön tarkoitettuja. Materiaaleja on myös useita erilaisia. Mitä sitten ajatteletkin lähtökohdaksi hankkiessasi riippumattoa, kauneutta vai käytännöllisyyttä, on skaala laaja. Jos riippumatto on puutarhassasi koko kesän, ei kankaan paksuudella ole väliä. Riippumatto voi olla näyttävä ja puutarhan yksi sisustuselementti.
Jos haluat vaihtaa riippumaton paikkaa ja ottaa sen mukaan vaikka uimarannalle, korostuu jälleen ominaisuuksina helppo pakattavuus, pienessä tilassa säilytys ja keveys. Kun riippumatto on ohut, se kastuttuaan myös kuivuu nopeasti. Tärkeää on muistaa, ettei pakkaa märkää riippumattoa tiiviisti vaan antaa sen ensin kuivaa. Mikäli kangas pakataan ennen kuivumista se voi alkaa haista epämiellyttävälle ja pitkään näin ollessa kankaaseen voi tulla homekasvustoa.
Riippumaton kiinnitys
Riippumatto kiinnitetään puunrunkoihin tai koukkuihin jotka ovat noin 3 – 4 metrin päässä toisistaan. Joissain riippumatoissa kiinnitysköydet kuuluvat pakettiin, yleisimmin kiinnitysvälineet ovat myynnissä erikseen. Kannattaa tarkistaa tämä asia mitä pakettiin oikein kuuluu kun tekee ostopäätöksen. Kiinnitysohjeet seuraavat yleensä paketissa mukana. Luonnossa riippumaton kiinnittäminen on hyödyllinen taito. Kotona riippumaton voi kiinnittää riippumattotelineeseen. Sellaisia onkin nykyisin tarjolla. Tukevimmat telineet ovat laadukkaampia ja siten myös hinta voi olla korkeampi. Jos kuitenkin pidät riippumatossa makoilusta ja se on käytössä usein, kannattaa ehdottomasti panostaa laatuun. Jos perheessä on lapsia, on telineen tukevuus turvallisuussyistä erittäin tärkeää.
’Scandinavian Outdoor:in sivuilla on blogeja ja hyviä oppaita esim. retkeilyyn. Löysimme ’artikkelin jossa kerrotaan, että puunhalaajalla tarkoitetaan puun ympäri tulevaa kiinnityshihnaa. Koska riippumattoon tulee paljon painoa, pitää varmistaa ettei puunkuori vahingoitu. Liian ohut naru uppoutuu puun kuoren läpi, mutta paksumpi hihna ei riko kuorta. Puunhalaajan voi kiinnittää monella eri tapaa, pitää vain varmistaa, ettei kuori vahingoitu. Hihnaan saa kiinnitettyä itse riippumaton karabiineilla tai joissakin riippumatoissa on mukana koukut. Katso Scandinavian Outdoor:ilta riippumattoihin liittyvä tuotevalikoima ’täältä.
Hyvä valikoima riippumattoja löytyy myös ’Matkavaruste.fi. Siellä tykästyimme heti jättikokoiseen Amazonas Barbados -riippumattoon joka tässä näkyy Rainbow värisenä. Paljon eri värivaihtoehtoja on tarjolla.
’Amazonas Barbados Rainbow XL -riippumatto
Jos kodissasi on tilaa ja pidät riippumatossa nukkumisesta niin sekin on mahdollista toteuttaa sekä sisällä, että ulkona riippumatto parvekkeelle tai terassille. Löydät varmasti mieleisen mallin ja värin tuotevalikoimista yllä. On kuitenkin fakta juttu, että luonnon keskellä mieli todella lepää ja paikka riippumatossa avoimen taivaan alla on upea kokemus. Olisiko retkeilyyn sopiva malli kuitenkin paras vaihtoehto sinulle? On toki mahdollista hankkia useampi malli jos oikein tykästyy riippumattoiluun.
Hintoja pääsee vertailemaan ’täällä.