Mihin D-vitamiini vaikuttaa? Parhaat D-vitamiinin lähteet

D-vitamiini lähteet ja D-vitamiini puutosoireet

D3 -vitamiini on elintärkeä vitamiini, jota keho tarvitsee moneen toimintaan. D-vitamiinia saadaan kahdella tavalla.  Auringonvalosta D-vitamiinia syntyy iholla UV-valon vaikutuksesta. D-vitamiinia saadaan myös ravinnon kautta esimerkiksi maidosta ja rasvaisesta kalasta. 

Suomessa on riittävästi auringonvaloa D-vitamiinisynteesiin maaliskuusta lokakuuhun. Kesän aikana kertyneet varastot eivät kuitenkaan yksinään riitä ylläpitämään pitoisuutta. Talvella Suomessa riski D -vitamiinin puutokseen on suuri kaikilla ja erityisesti jos on:

– tummaihoinen ja/tai jos pukeutuu peittävästi
– vegaani
– ylipainoinen
– ikääntynyt
– ympärivuorokautisessa laitoshoidossa

Tutkitusti sekä mustilla amerikkalaisilla, että Pohjoismaiden somaleilla D-vitamiinin puutos on yleisempää kuin vaaleaihoisilla. Tästä syystä nämä ryhmät voivat altistua muita herkemmin myös esim. koronavirukselle.

Jos D-vitamiinin pitoisuus elimistössä on matala, lähes kaikkien kroonisten sairauksien riski kasvaa. Se näkyy väestötutkimuksissa johdonmukaisesti.

Läpi koko elämän D-vitamiinia tarvitaan luuston kasvuun ja uusiutumiseen. D-vitamiini edistää myös kalsiumin ja fosforin siirtymistä luiden rakennusaineeksi. Pitkäaikainen, vakava puute johtaa lapsilla riisitautiin ja aikuisilla osteomalasiaan eli luiden pehmenemiseen. D-vitamiinilla on merkitystä myös osteoporoosin eli luukadon aiheuttaminen murtumien ehkäisyssä.

D -vitamiinin puutteesta saattaa aiheutua erilaisia ​​fyysisiä ongelmia, mutta myös mielenterveysongelmia kuten masennusta. Ihmisellä on D -vitamiinireseptoreita kaikkialla kehossa, myös aivoissa. Yleisimmät D-vitamiini puutteen oireet ovat heikko ja vetämätön olo, lisääntynyt hikoilu sekä verenpaineen kohoaminen.

Monet ihmiset kokevat olevansa väsyneempiä pimeinä talvikuukausina ja, että heillä on vähemmän energiaa. Se saattaa johtua itse pimeydestä mutta se voi myös johtua D -vitamiinin puutteesta. Jos ihminen ei saa tarpeeksi D -vitamiinia saattaa hän tuntea olonsa väsyneeksi ja helposti ärtyneeksi. Keskittymisvaikeudet ovat myös tavallisia. Nämä puolestaan voivat olla ongelma koulussa monelle lapselle ja nuorelle.

D-vitamiini ja Korona

Monet maat ovat antaneet korotettuja suosituksia D-vitamiinilisien käyttöön Korona pandemian aikana.
On runsaasti todisteita siitä, että D-vitamiini vähentää koronatartunnan riskiä sekä myös lieventää oireita potilailla jotka jo ovat sairastuneet tautiin.

D-vitamiini ja ravinto

Tavanomainen, monipuolinen ravinto kattaa terveiden aikuisten ravintoaineiden tarpeen. Riittävän D-vitamiinin saannin turvaamiseksi kalaa olisi suositeltavaa syödä vähintään kaksi kertaa viikossa. Henkilöt, jotka eivät käytä kalaa, kananmunaa, maksaa, sieniä tai valmiiksi D-vitaminoituja elintarvikkeita (esim. maito, rasvalevitteet) säännöllisesti, tarvitsevat D-vitamiinilisää talvikuukausina. D-vitamiini on tärkeä terveyteen vaikuttava tekijä, johon onneksi voimme vaikuttaa itse.

Kuinka päästä D-vitamiini mittaukseen?

Tosi helposti voi selvittää oman D-vitamiinipitoisuuden Puhdin tutkimuksilla ilman lähetettä. S-D-25-testillä mitataan D-vitamiinivarastojen määrä kehossa. Näytteenotto vie vain muutaman minuutin ja tulokset saa useimmiten jo seuraavana päivänä ilmoituksena tekstiviestillä ja sähköpostilla.

D-vitamiinin mittaus kuuluu myös seuraaviin testipaketteihin:

D-vitamiini ravintolisänä

Talvella, kun auringonvaloa on vain vähän, on turvauduttava ruuan ja ravintolisien kautta saatavaan D-vitamiiniin. Tässä esittelemme muutaman eri D-vitamiini tuotteen. Me olemme itse käyttäneet näitä ja voimme lämpimästi suositella kaikkia. Pitkäaikainen suosikkimme on kuitenkin, tässä ensimmäisellä rivillä,’Life D-vitamiinit, joita meillä käyttävät koko suku. Kuitenkin eri vahvuuksina, riippuen henkilön iästä ja koosta.
D3-vitamiinin annostuksessa on syytä seurata pakkausmerkintöjä jossa ilmenee tuotteen suositeltu päiväannos. Suositeltua päiväannosta ei saa ylittää.

TUOTEVINKKEJÄ

’Life D-vitamiini 150 mcg
’Life D-vitamiini 100 µg
’Life D-vitamiini 50 µg
’Life D-vitamiini 80 µg, vegaaninen
’Solgar Liquid Vitamin D3 nestemäinen D-vitamiini
’Biomed D-tipat 25 µg

SAATKO TARPEEKSI KALSIUMIA?

Kalsium ja D-vitamiini ovat perusta vahvan luuston rakentumiselle. D-vitamiini parantaa kalsiumin imeytymistä.

KALSIUMVALMISTEET